Enerva valvomaan Oulun Seudun Sähköverkkoa
Olemme allekirjoittaneet sopimuksen Oulun Seudun Sähkö Verkkopalvelu Oy (OSSV) kanssa jakeluverkon 24/7 valvonnasta. Sopimus laitetaan käytäntöön välittömästi ja valvonta alkaa jo tänä vuonna.
Sopimus laajentaa Enervan valvontakokonaisuutta merkittävästi. Oulun seudulta sähkönkäyttäjiä siirtyy valvontaamme n. 32 500 ja valvottavaa verkkoa noin 4 000 km. Lisäksi pystymme hyödyntämään merkittäviä synergiaetuja alueella sijaitseville uusiutuvan energian kohteillemme.
”Enerva on hakenut kasvua DSO-asiakkaiden käyttöpalveluille useamman vuoden ajan ja keskusteluja on käyty pitkään, useammankin tahon kanssa. Monelle yhtiölle asia on tuntunut vielä uudelta ja isolta muutokselta. OSSV kanssa yhteinen näkemys löytyi kuitenkin suoraviivaisesti ja erinomaisessa yhteistyössä. On mahtavaa, kun pääsimme solmimaan toistaiseksi voimassa olevan käyttöpalveluasiakkuuden OSSV kanssa! Tämän kumppanuuden tavoitteena on jatkua pitkään.” sanoo Enervan toimitusjohtaja Petri Pelli
Uusi asiakas tuo aina myös uusia mahdollisuuksia. Odotamme innolla, että saamme tuoreita henkilöitä ja näkökulmia osaksi yhteiskehitysryhmiämme, joissa innovoimme tulevaisuuden sähköverkkoa.
”Olemme jo pidempään etsineet ratkaisua, jossa verkon käyttöä voitaisiin tehostaa useamman verkkoyhtiön yhteisellä järjestelyllä. Päädyimme yhteistyöhön Enervan kanssa, koska heillä oli tarjota valmis toimiva konsepti, joka vastasi hyvin tarpeitamme. Yhteiset järjestelmät mahdollistavat kustannusten jakamisen lisäksi mahdollisuuden kehittää tulevaisuuden palveluita yhdessä, joka on erityisen tärkeää kun haluamme olla edistämässä vihreän siirtymän hankkeita ja häiriötöntä sähkönjakelua asiakkaillemme.”, kertoo Oulun Seudun Sähkö Verkkopalvelut Oy:n toimitusjohtaja Timo Patana.
Käyttökeskuspalvelumme kattavat valvonnan lisäksi myös järjestelmät. Enervalla on hyvin laaja osaaminen scada- ja käytöntukijärjestelmiin. Olemme kehittäneet järjestelmiämme viime vuosina hyvin paljon, niin kyberturvallisuuden kuin erilaisten automaatioratkaisujen myötä. Järjestelmien ylläpito ja kehittäminen on osa tarjoamaamme käyttöpalvelua.
”Erityisen ilahduttavaa neuvottelun yhteydessä on ollut huomata, kuinka yhteneviä ajatukset toimialan tulevaisuudesta ja kehityksestä ovat olleet – etenkin käyttötoiminnan sekä siihen liittyvien järjestelmien ja data-analytiikan osalta. Tässäkin mielessä OSSV on erittäin haluttu asiakas Enervalle, OSSV täydentää hyvin asiakkuuskokonaisuuttamme ja kokonaisuudestamme rakentuu entistä lujempi ja tehokkaampi.” Pelli lisää.
Asiakkaamme tuntevat meidät ripeästä ja asiantuntevasta otteestamme. Nyt on aika lunastaa lupaukset ja aloittaa työt. Vaikka yhteisiä toimintamalleja on aina alkuun sovittavana, on taustalla tehokkaat, sujuvat ja turvalliset prosessimme, mitkä varmistavat sujuvan aloituksen.